|
Turun Weikot
Linkit
|
Uutiset
13/03/2010
Jyväskylän nousukarsintojen tulosseuranta
|
Diipadaapa 4-6 jotain Hatsinaa vastaa vai mikä se oli. Pohjanmaan Turkistarhaajien joukkue vei 2. pelin niukasti 4-1. O2-JKL - TuWe 5-4 Iitu Ääri loisti hattutempullaan. Hyvä taistelu loppuun asti! Aamun kävelypelistä karsintojen ensimmäinen voitto Flobista 6-3. Klenkaten voittoon VK:sta tai jostain 5-3. Kiitos, aamen ja kotiin. |
|
10/03/2010
Naiset kakkosdivarin loppukahinoihin
|
|
Naisten edustus taisteli tiensä kakkosdivisioonan lopputurnaukseen, jonka TuWea koskevat pelit pelataan ensi viikonloppuna Jyväskylässä. Yli odotusten sujunut kausi päättyi länsirannikolla sarjan jaettuun ykkössijaan yhdessä mynämäkeläisen Wirmon kanssa. Alkusarjan päätös sinetöitiin TuWen osalta hienosti voitoilla BK NGD:stä ja SBS Rupusta. |
|
05/03/2010
Naisilla mahdollisuus loppusarjaan
|
Nyt kaikki viikonloppuna kannustamaan Weikkojen naiset loppusarjaan!! Sarjatilanne on kutkuttava, sillä kaksi parasta pääsee loppusarjaan josta taas on mahdollisuus nousukarsintoihin ykköseen, tällä hetkellä kolme joukkuetta hamuaa tuota tilaisuutta. SBS Wirmo on lähes varma ykkönen, mutta IKA ja Weikot tulevat ratkaisemaan kumpi on sarjakakkonen. Naisten ratkaiseva turnauspäivä lauantaina 6.3 SB-Areena, 17.00 TuWe - BK NGD 20.00 SBS Rupu - TuWe Sarjatilanne |
|
27/02/2010
Naiset voittoputkessa
|
Lauantaina naiset pelasivat vain yhden pelin jossa vastassa oli Salon Palloilijat. Peli kulki pitkälti Weikkojen komennossa, vaikkakin salolaisillakin oli paikkansa maalata. Ottelun ensimmäinen börsä nähtiin ajassa 10.57 kun Peppi Vihervuori tinttasi pakin paikalta, Ida Äären syötöstä, salpalais veskalla ei ollut asiaa torjuntaan, sillä kuti tuli vahvasta maskista. Weikkojen toisen maalin kolmesta tykitti Mira Koivusalo maalivahti Johanna Majurin upean läpisyötön jälkeen. Mira pääsi nautiskelemaan toistamiseen pisteistä kun hän tarjoilu nepin Pinja Hotaselle, joka vuorenvarmasti naulasi pelivälineen maalinperukoille ajassa 40.02. Tämän jälkeen salpalaiset aloittivat oman myllytyksensä, josta ei jäänyt käteen muuta kuin kaksi tolppaan kilahtanutta laukausta ja yhden kerran pallo vieri pitkin maaliviivaa. "Hyvä tytöt, tosi hienosti olette pelanneet viime pelit, vaikka en ole päässyt mukaan pelehin niin olen ollut hengessä mukana ja kannustanut täältä kanadasta käsin teidän pelejä, olen mukana taas seuraavissa peleissä." kommentoi Kanadan Vancouverista tavoitettu olympialaisia seuraamassa oleva Jaana Salminen. |
|
21/02/2010
Naisilla voitokas viikonloppu
|
|
Naisten edustus säilytti asemansa sarjan kärkikahinoissa ottamalla sunnuntaina täydet pisteet IKA:lta ja SalBalta. |
|
16/02/2010
Naisten seuraavat mittelöt
|
2-divisioonaa Leaf Areenalla! Sunnuntaina 21.02.2010
klo 13.00 IKA - TUWE klo 16.00 SALBA - TUWE
TERVETULOA!
|
|
14/02/2010
Weikkojen historiaa luettavissa seuran sivuilla!
|
Jouko Järvinen on kirjoittanut Turun Weikkojen historiaa nettiin. Turun Weikot historia |
|
04/02/2010
Äijien seuraava 4-divarimatsi
|
Pelataan lauantaina 20.02.2010 Turun Kilosportissa Raunistulassa.
Klo 11.00 alkavassa ottelussa Weikot kohtaa turkulaisen West Coast Phantomsin.
TERVETULOA! |
|
<< Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 Seuraava >>
|
Tuloksia
12/10/2009
M2 5-div.
|
TUWE 2 - SBS LIETO 1-3 TUWE 2 - SALAMANDERS 2-11
|
|
05/10/2009
D97-POJAT
|
TUWE - TPS DOLPHINS/M 4-11 FBC TURKU - TUWE 5-5
|
|
05/10/2009
C95-POJAT
|
FBC TURKU - TUWE 12-0 TUWE - SHERIFFS 2-5
|
|
05/10/2009
M1 4-div.
|
TUWE - AFC CAMPUS 2 0-5 WANKERS - TUWE 6-0
|
|
29/09/2009
C94-POJAT
|
TUWE - TPS 1-7 FBC TURKU - TUWE 8-3
|
|
Ilmoitustaulu
|