Turun Weikot

Linkit
Uutiset
04/02/2010
Salibandyjaoston hallituksen kokous
Aika: Keskiviikkona 10.02.2010 klo 17.00
Paikka: Ravintola Alabaman Piccolo / Portieeri kokoustila.
Lemminkäisenkatu 14-18 B
20520 TURKU


19/12/2009
Naisten edustuksella neljän pisteen viikonloppu
Naisten edustus pääsi kuluneena viikonloppuna tekemään tuttavuutta Raumalla Säkylän KaKoa sekä TPS2:ta vastaan. Ottelut pelattiin Rauman kauppiksella. Ensimmäiseen otteluun vastustajaksi asteli viime kerralla edustuksesta maalin voiton vienyt KaKo. Haastetta oli siis tiedossa ja karvas maku viime kohtaamisesta pinnassa.

Ottelu oli alusta alkaen hieman jännittynyt, mikä oli nähtävissä molempien joukkueiden otteista. Vääntöä riitti sekä henkisesti että fyysisesti, puolin ja toisin. KaKon lukkona toimi hyvin liikkuva maalivahti, mutta hänkään ei pystynyt estämään ilmiömäiseen vireeseen päässyttä TuWen rakettipakkia Tiia Mamiaa, jonka lavasta syntyi hattutempun verran onnistumisia. Pikku miinuksena omiin verkkoihin vilahti yksi maali, mutta tiukan pelin lopputuloksena 3-1 voitto maistui.

Toisessa pelissä vastaan tuli nuori ja liikkuva TPS2. Pelin alku olikin synkkää, sillä alkuminuuteilla TuWen maalivahti ja koko puolustus oli kaffella ja TPS meni 1-0 johtoon. Nopeasti TuWe kuitenkin toipui takaiskusta ja nousi hetkessä johtoasemaan Jaana Salmisen ja Mimmi Sinervon viimeistelemien osumien ansiosta. Sama tahti jatkui toisessa erässä, kun tauolle siirryttiin lukemissa 1-5.

Kolmannessa erässä joukkue pystyi pitämään TPS:n nuorikot kurissa ja lopputulos säilyi lukemissa 1-5. Tästä TuWen on hyvä jatkaa kevätkaudelle lisäpisteiden toivossa. "Loistavaa taistelua!", joukkueenjohtaja Jani Leino myhäili tyytyväisenä tyttöjen hyvää peliä. TuWen plikat siirtyvät nyt säbäkaukalosta joululaatikoihin, nauttivat herkuista ja palaavat kentille ensi vuonna entistä terävämpinä! ;)


13/12/2009
Salibandyjaoston kokous
Tule jakamaan ajatuksia Turun Weikkojen salibandyjaoston toiminnasta!

Kokoustamme Turun Weikkojen toimistolla 16.12 klo 17 alkaen.

Toimisto sijaitsee osoitteessa Yliopistonkatu 37 A 63.

Tarkoitus on tutustua salibandyjaostossa toimivien joukkueiden toimihenkilöihin ja selkeyttää yhdessä jaoston sekä yksittäisten joukkueiden osalta mm. raha-asioiden ja vastuutehtävien hoitoa sekä kaikkia koskevia pelisääntöjä.

Kokoukseen osallistuvia ei velvoiteta mihinkään luottamustehtävään. Yhteisen edun mukaista on kuitenkin se, että jokaisesta joukkueesta on vähintään yksi henkilö paikalla. Näin muutkin tietävät toisten joukkueiden toiminnasta ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin.

Tämän kokouksen jälkeen salibandyjaosto kokoontuu uusin ja idearikkain voimin perustamaan jaoston asioista päättävän hallituksen. Hallitukseen valitaan edustus jokaisesta joukkueesta


10/11/2009
Turun Weikkojen valmentajakerho kokoontuu!
TuWe:n valmentajakerho alkaa 17.11.
Turun Weikkojen koulutus- ja valmennusvaliokunta on päättänyt järjestää seuran kaikille valmentajille tarkoitettuja keskustelu- ja koulutustilaisuuksia muutaman kerran vuodessa. Tästä toiminnasta käytetään nimeä "valmentajakerho".

Valmentajakerhon tarkoituksena on mm.:

- Valmentajat pääsevät vaihtamaan ajatuksiaan sekä oman lajin että muiden lajien valmentajien kanssa.
- Helpotetaan keskusteluyhteyden ja yhteistyön syntymistä eri lajien valmentajien kesken.
- Kuullaan eri alustajien mietteitä kulloisestakin aiheesta.

Ensimmäinen valmentajakerho kokoontuu tiistaina 17.11. klo 18.30-20.30 FinnBingon tiloissa, Maariankatu 8. Alustajana on yksi Weikkojen menestyneimmistä urheilijoista, keihäänheittäjä Kirsi Ahonen, aiheena "Lapsesta huippu-urheilijaksi". Tarjolla myös pientä purtavaa.

Ilmoittautumiset 15.11. mennessä koulutuspäällikkö Christer Sundqvistille, jotta osataan varautua sopivaan määrään tarjoiluja.

Koulutus- ja valmennusvaliokunta toivoo runsasta osanottoa ensimmäiseen tapahtumaan! Tervetuloa valmentajat ja ohjaajat!

Ilmoittautumiset:
christer.sundqvist@turunweikot.fi



27/10/2009
Seuran syyskokous 2009
Turun Weikot ry. sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 26.11. klo 18.00 alkaen.
Kokouspaikkana on Hepokullan koulu - Varkkavuorenkatu 42 Turku.

Kaikki jäsenet tervetuloa!


04/10/2009
Miesten edustusjoukkueen seuraavat ottelut
Miesten Nelosta lauantaina 5.12.2009 LEAF AREENALLA!

15.00 GREMLINS - TUWE
17.00 FBC TURKU 2 - TUWE

Weikkojen edellinen ottelu:
TUWE - PHANTOMS 5-3

Tervetuloa viihtymään hyvin palvelevaan ja viihtyisään halliin!


01/10/2009
Myös naiset starttaa kauden
Kauden 08-09 päätteeksi kakkoseen noussut naisten edari aloittaa oman kautensa lauantaina 3.10 Leaf-Areenalla Kärsämäentie 35, ensin vastassa on raumalaiset jaarittelijat Salba kello 16.00 alkavassa pelissä ja kello 19.00 paikallisvastus IKA.
Naisten joukkueen pelaajarunko on taas hieman uudistunut ja vahvistunut ja kauteen valmistautuminen on sujunut edelliskautta rennommin. "Joukkueeseen saatiin nuorta verta keväällä mikä laittaa varmaan meihin vanhempiinkin liikettä, pelaajarinki on taas vahvistunut ja kaikki on löytänyt oman tonttinsa joukkueesta." kommentoi joukkueen kapteeni Mira Koivusalo. "Luottavaisin mielin lähdetään uuteen kauteen, ei lähdetä tavoittelemaan kuuta taivaalta vaan nautitaan pelistä ja katsotaan kauden päätteeksi mihin sillä päästiin." kertoi puolustaja Tiia Mamia.


23/09/2009
C94-POJAT AVAA WEIKKOJEN SARJAKAUDEN 2009-2010 tulevana lauantaina!
C94-POJAT
Lauantaina 26.09.2009 TAALINTEHTAAN LIIKUNTAHALLI
klo 15.00 TUWE - TPS Turku
klo 17.00 FBC TURKU - TUWE

Naisten edustusjoukkue TUWE N1
2-divisioona
Lauantaina 3.10.2009 LEAF-AREENA TURKU
klo 16.00 TUWE - SALBA Rauma
klo 19.00 TUWE - IK ACADEMIA Turku

Miesten edustusjoukkue TUWE M1
4-divisioona
Lauantaina 3.10.2009 SALIBANDY-AREENA TURKU
klo 16.00 TUWE - AFC CAMPUS 2 Turku
klo 18.00 WANKERS Turku - TUWE

Miesten kakkosjoukkue TUWE M2
5-divisioona
Sunnuntaina 11.10.2009 LEAF-AREENA TURKU
klo 16.00 TUWE 2 - SBS LIETO
klo 18.00 TUWE 2 - SALAMANDERS Raisio

C95-POJAT
Sunnuntaina 04.10.2009 LEAF-AREENA TURKU
klo 11.00 TUWE - SHERIFFS Kaarina
klo 14.00 FBC TURKU - TUWE

D97-POJAT
Sunnuntaina 04.10.2009 FBC SPORT GARDEN TURKU
klo 11.30 TUWE - TPS DOLPHINS MUSTA Turku
klo 13.30 FBC TURKU - TUWE

TERVETULOA!!!



<< Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 Seuraava >>

Content Management Powered by CuteNews
Tuloksia
05/05/2009

Leaf Areena Kesäliiga Open 2009

TUWE - RNV Rusko 7-2
SC TOIVO - TUWE 2-5
TUWE - YRMYT-92 7-2
SBT AAKKERIT - TUWE 2-7
MCGORDON YACHT CLUB - TUWE 4-9
PYÖVELIT - TUWE 12-2
KESKIVIIKKOPORUKKA - TUWE 0-4
CAM NEELY - TUWE
TUWE - SBT AAKKERIT 6-5 TUWE - MCGORDON YACHT CLUB 5-2 TUWE - HÄMEENKADUN PYÖVELIT 4-5
02/04/2009

Miesten 5-div. M1

HIF - TUWE 1-12
FBC FEELINGS - TUWE 4-8

27/03/2009

E97-POJAT JS

TUWE - SHERIFFS 4-5
TPS G M - TUWE 6-4
TUWE - TPS T V 7-3
TUWE - SBS MASKU 6-7
KUPS - TUWE 8-8
TUWE - FBC TURKU 5-5
SALBA - TUWE 6-7
27/03/2009

C94-POJAT YJS

KARHUT - TUWE 9-2
TUWE - TPS 5-10
SB NAANTALI - TUWE 5-3
TPS 2 - TUWE 1-5
27/03/2009

Miesten 5-divisioona

TPS 3 - TUWE 2 6-5
TUWE 2 - GP-TEAM 5-2
 

Ilmoitustaulu